Reitistöt

Hankkeessa kestävöitetään yksi Ylläksen matkailukeskuksen reitistökokonaisuuden keskeisimmistä reittiosuuksista Ylläsjärvi-Tunturijärvi-Äkäslompolo. Kestävöitettävät kohdat sijoittuvat koko reitin alueelle, yhteensä noin 14 000 metriä.

Hankkeessa laaditaan Kolarin kunnan koko alueen kattavalle, toiminnallisesti monipuoliselle reitistölle ylläpito- ja kehittämissuunnitelma. Keskeistä on tuottaa sellainen suunnitelma, jolla reitistön kunto, turvallisuus ja laatu varmistetaan vastaamaan alueen elinkeinotoiminnan ja asiakkaiden tarpeita.

Hankkeen tavoitteena on laatia asiantuntijatyönä yleispätevä(t), muunneltava (t) siltasuunnitelma(t). Suunnitelmia tullaan hyödyntämään maastoreittien siltakunnostustöissä.

Ylläsjärvi-Kesänkijärvi maastoreitti hankkeessa kunnostetaan yhdessä Metsähallituksen kanssa reittiosuutta, joka kunnostettuna tulee olemaan yksi pääväylistä Ski Resort Ylläkseltä sekä Ylläsjärven kylältä Äkäslompoloon ja toisinpäin.

Hankkeessa kunnostetaan, raivataan, merkataan ja viitoitetaan noin 60 km Luosun-, Ylläsjärven ja Äkäslompolon kylien välisen alueen reiteistä maastopyöräilyyn soveltuviksi (kartta). Nostetaan aikaisemmin maastopyöräilyreitteinä olleet huonokuntoiset reitit takaisin maastopyöräilykäyttöön ja kunnostetaan joitakin talvella latukäytössä olevia ja muita sopivia etappeja maastopyöräilykäyttöön soveltuviksi. Viitoitetaan ja opastetaan reiteille turvallisesti, huomioiden myös kunnan eteläosan kylien opasteet. Näin hanke osaltaan luo myös uskottavuutta kehittämishankkeissa tehtäviin toimenpiteisiin ja saavutettuihin tuloksiin konkretisoimalla investoinnein näkyväksi tehdyt suunnitelmat ja ideat. Tässä hankkeessa toimenpiteet toteutetaan hyödyntäen Ylläs ympärivuotiseksi -hankkeessa tehtyjä kartoituksia ja suunnitelmia (Bike Master Plan).