Osaajia alueelle -monimuotoisia työmarkkinoita kehittämässä
Toteutusaika 1.3.2019 - 31.3.2021
Hankkeessa ovat mukana päätoteuttajana Lapin koulutuskeskus REDU sekä osatoteuttajina Kolarin kunta ja Ranuan kunta. Hallinnoijan hankesivulle.
Hankkeen taustaa
Lapissa matkailu-, kaivos-, metalli- ja metsäteollisuusalat ovat kasvussa. Edellä mainittujen alojen imussa myös palvelualoilla ovat suhdannenäkymät hyvät. Laaja maakunnallinen kasvu heijastuu myös mikro- ja pienyrityksiin kasvattaen niiden toimintaa. Mikro- ja pienyrityksissä kasvua rajoittaviksi tekijöiksi on kuitenkin muodostunut osaamattomuus ja toisaalta tuntemattomuus rekrytointia kohtaan. Yritykset eivät tunne yhteiskunnan tarjoamia tukimuotoja, joiden avulla voisi työllistää joustavasti suoraan omaan yritykseen.
Työvoiman saatavuus, osaamisen puutteet sekä ns. kohtaanto-ongelma (työvoiman osaamisen ja tarjolla olevien osaamista edellyttävien työtehtävien välinen kuilu) luovat haasteita monissa kunnissa. Osaajapulasta huolimatta työttömyys on pysynyt maakunnallisesti kuitenkin kohtuullisen korkealla tasolla. Hanke on syntynyt tarpeesta varmistaa osaavan työvoiman saantia myös oppilaitoksen pääkampusalueen ulkopuolella. Hankkeella haetaan ratkaisua potentiaalisen työvoiman ja työpaikkojen erityisesti mikro- ja keskisuurten yritysten näkökulmasta pienissä kunnissa (Ranua ja Kolari).
Hankkeen tavoitteet
Hankkeen päätavoite on vahvistaa kuntien työttömien, työnhakijoiden, alan vaihtajien ja lähellä valmistumista olevien opiskelijoiden työllistymistä luomalla uusia toteutustapoja työllistymiseen uudenlaisen osaamisen hankkimisen kautta ja hyödyntämällä potentiaalisen kohderyhmän osalta esim. te-hallinnon tarjoamia mahdollisuuksia.
Hankkeen tavoitteet tarkemmin:
1. Tuntea Kolarin ja Ranuan potentiaalisten työllistäjien työvoima- ja osaamistarpeet sekä työympäristöt
2. Tukea potentiaalisten työllistäjien ja työttömien kohtaamista sekä kehittää paikallisista ja yksilöllisistä tarpeista räätälöityjä joustavia ja työelämälähtöisiä koulutus- ja työllistymispolkuja, jotka vahvistavat ammatillista moniosaajuutta ja työllistymistä
3. Tiivistää kasvualojen toimijoiden yhteistyötä henkilöstön yhteiskäytössä moniosaajuuden kautta ja auttaa näin työllistymään ympärivuotisesti