Arkiäly elää ihmisissä, yhteisöissä ja yhdessä tekemisessä
Julkaistu 14.4.2025 Muokattu 14.4.2025Kohta puoli vuotta on kulunut Arkiäly-Tekoäly -hankkeen käynnistymisestä Kolarissa. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa Kolarin kylien yhteisöllisyyttä, tukea uusien ja vanhojen asukkaiden kohtaamista sekä tutkia, voisiko tekoäly toimia apuvälineenä hyvinvoinnin edistämiseksi kylissä.

Alkuvaiheen aikana olen päässyt tutustumaan erityisesti kahteen hankkeen kehittäjäkylään: Nuottavaaraan ja Ylläsjärveen. Lisäksi järjestimme hankkeen aloitusseminaarin 28.1. ja toteutimme kaikille kolarilaisille avoimen aloituskyselyn 28.1. – 28.2. Tämän blogitekstin tarkoituksena on vetää yhteen havaintoja ja tietysti kertoa hankkeen nykyisistä ja tulevista toimenpiteistä.
Nuottavaara ja Ylläsjärvi rakentavat yhteisöllisyyttään eri lähtökohdista
Kolarin kylät ovat kaikki ainutlaatuisia – jokaisella on omat vahvuutensa ja haasteensa. Tämä näkyy hyvin myös kehittäjäkyliin ja niiden historiaan tutustuessa: Nuottavaara ja Ylläsjärvi ovat kokeneet viime vuosikymmeninä lähes vastakkaiset kehityskulut.
Nuottavaara on pienentynyt usean sadan asukkaan eläväisestä kylästä tiiviiksi, muutaman kymmenen asukkaan kyläyhteisöksi. Monet Nuottavaarasta aikoinaan poismuuttaneet palaavat kylään lomillaan ja viikonlopun viettoon, sillä kokevat sen itselleen merkitykselliseksi paikaksi. Kylätalo toimii kylän sydämenä, jossa järjestetään monenlaista yhteistä toimintaa. Yhteisöllisyys on kylässä säilynyt vahvana.
Ylläsjärvi taas on kasvanut nopeasti pienestä erämaakylästä kansainväliseksi matkailukeskukseksi. Aiemmin talkoot toimivat pienen kyläyhteisön yhteisöllisyyden kivijalkana, mutta nykyisin jatkuva talkootyö koetaan raskaaksi – tarpeet ovat kasvaneet eikä tekijöitä ole entiseen tapaan. On selvää, että kyläläiset kaipaavat kunnalta vahvempaa roolia esimerkiksi yhteisten tilojen ylläpidossa. Samalla kaivataan uusia tapoja vahvistaa yhteisöllisyyttä kylässä, jossa kaikki eivät enää tunne toisiaan entiseen tapaan.
Yksi selkeä toive Ylläsjärvellä on yhteinen kokoontumispaikka. Sekä kyselyvastauksissa että kyläläisten kanssa käydyissä keskusteluissa nousee esiin tarve tilalle, jossa kaikenikäiset voivat kohdata ja järjestää itselleen merkityksellistä toimintaa. Myös Kansallisten dialogien tuore yhteenveto "Mikä tuo meidät yhteen?" korostaa paikan merkitystä yhteisöllisyyden syntymisessä.
Kolarilaiset kaipaavat tapahtumia ja yhteisöllisyyttä
Aloituskyselyyn saatiin runsaasti vastauksia myös muista Kolarin kylistä. Kylien välillä ilmeni eroja, mutta myös yhdistäviä tekijöitä. Kyläläisille merkityksellistä yhteisöllisyyttä löytyy monenlaisista yhteyksistä – oli kyseessä valokuituosuuskunta, paliskunta, naapurusto tai kyläyhdistys. Olennaista on se, että ihmiset kohtaavat ja tekevät yhdessä.
Lähes jokaisessa kylässä nousi esiin toive yhteisistä tapahtumista: oman kylän tapahtumista, kylien välisistä sekä koko kunnan yhteisistä tilaisuuksista. Tapahtumien teemat voivat vaihdella kulttuurista liikuntaan ja musiikista käsitöihin. Ne tarjoavat mahdollisuuksia tutustua, osallistua ja rakentaa yhdessä elävää kyläyhteisöä.
On tärkeää myös tunnistaa, että mielekkäät omat yhteisöt ja kokemus yhteenkuuluvuudesta vaikuttavat merkittävästi ihmisten kokemaan turvallisuuteen. Turvallisuuden tunteen vahvistaminen lisää meidän jokaisen arjen resilienssiä. Erityisen tärkeää resilenssin vahvistaminen on nyt, kun maailma ympärillämme on monin tavoin epävakaa.
Menneiden tarinoiden voimin kohti tulevaa Kolaria
Talven aikana Nuottavaarassa on järjestetty Arkiäly -työpajoja, joissa on muisteltu muun muassa vanhan kyläkoulun historiaa ja kylän yhteisistä perinteistä. Työpajat jatkuvat kesäkuuhun saakka kerran kuussa.
Työpajoissa kerätty aineisto tallennetaan Arkiäly-nimiseen tietopankkiin. Tarkoituksena on, että tietopankkiin kootaan myöhemmin myös kaikkien Kolarin kyläyhdistysten nettisivujen sisältöjä sekä muuta yhteistä tietoa Kolarista, johon meillä on käyttöoikeudet. Tietopankin avulla pyritään varmistamaan, että tärkeä paikallinen tieto säilyy ja on helposti saatavilla myös tulevaisuudessa.
Tietopankki toimii jatkossa pohjana Kylien Kolarin nettisivulle suunnitellulle tekoälybotille, jolta voi kysyä esimerkiksi Kolarin historiasta, kulttuurista tai vaikka kylien erityispiirteistä. Tavoitteena on tehdä paikallistiedosta helposti lähestyttävää ja käyttökelpoista – niin kyläläisille kuin vierailijoillekin.
Ylläsjärven yhteisöllisyyden vahvistamisessa hyödynnetään muun muassa Lapin yliopiston palvelumuotoilun opiskelijoita. Opiskelijat järjestävät keskiviikkona 23.4. Ylläsjärvellä tilaisuuden, jossa he tuovat kyläyhteisön arvioitavaksi omia ja alueen nuorilta saatuja kehitysideoita Ylläsjärven asukkaiden yhteisöllisyyden, osallisuuden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Näitä opiskelijoiden ehdotuksia sekä muita hankkeen toimenpiteitä käsitellään Ylläsjärvellä järjestettävässä hankkeen kyläillassa maanantaina 26.5.
Nokka kohti tulevaa
Tässäpä tämänhetkiset kuulumiset Arkiäly-Tekoäly -hankkeen etenemisestä. Tavoitteena on, että viimeistään kesän aikana hanke jalkautuu näkyvämmin myös muihin Kolarin kyliin. Suunnitteilla on Arkiäly -työpajoja, tapahtumia ja muuta yhteisöllisyyttä edistävää toimintaa.
Hankkeen tapahtumista tiedotetaan Kolarin kunnan tapahtumakalenterissa – tervetuloa mukaan kehittämään yhteistä Kylien Kolaria!
- - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hankkeen taustatiedot:
Lapin ELY-keskus on myöntänyt Kolarin kunnalle Arkiäly-Tekoäly-hankkeelle EU:n maaseuturahoitusta 204 187,40 euroa. Hankkeen kokonaiskustannukset ja rahoitus on 214 934,10 euroa. Kolarin lisäksi tuensaajana on asiantuntijayhteistyökumppani Lapin Ammattikorkeakoulu, jossa kehittäjäasiantuntijana toimii Riikka Wikström.
Hanke toteutetaan 1.9.2024 – 31.8.2026, yhteensä 24 kuukauden ajan.