Taiteen perusopetus

Taiteen perusopetus on tarkoitettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille.

Palvelu

Taiteen perusopetus

Taiteen perusopetusta (TPO) tarjotaan musiikissa, kuvataiteessa ja käsityössä. Opetus on tavoitteellista ja sen tarkoituksena on kehittää oppilaan opiskeluvalmiuksia eri taiteenalojen ammattiopinnoissa. Opiskelussa on keskeistä luovan ajattelun ja toiminnan tukeminen, taiteen tekeminen ja sen kokemisen ilo sekä halu, taito, uteliaisuus ja uskallus tulkita taidetta persoonallisesti. Päättötodistuksen taiteen perusopetuksesta saa, kun opiskelija on suorittanut 10 opintokokonaisuutta, joiden yhteenlaskettu tuntimäärä on 500 tuntia (oppitunti = 45 min.) Opintokokonaisuudet voivat koostua myös pienemmistä osioista ja myös muita opintoja voidaan lukea hyväksi sopimuksen mukaan.

Ehdot ja kriteerit

Taiteen perusopetus on tarkoitettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille.

Maksullisuuden tiedot

Kurssikohtainen kurssimaksu jonka suuruus määräytyy opetustuntien mukaan.

Oppilailta voidaan periä opetuksesta kohtuullisia maksuja.

Palvelun tausta ja lainsäädäntö

Taiteen perusopetuksessa opiskelija saa valmiuksia ilmaista itseään taiteen keinoin. Se on tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää opetusta, perustuu valtakunnalliseen yleisen ja laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteisiin.

Perusopetuksen jälkeen opiskelija voi halutessaan hakeutua taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen.

Laki taiteen perusopetuksesta

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980633

Liittyvät palvelut